Kuva: Tibu Borgstén/ Gotlanti 2013
Olemme kaikki miltei samassa veneessä merellä, elämän koulun oppilaina. Jokainen meistä vastaa aikuisena omasta elämästään ja valinnoistaan, mutta silti pääosin etsimme huonoihin valintoihimme helposti syitä itsemme ulkopuolelta. Ehkä siksi että valtaväestöllä on tällainen tapa tai koska länsimaissa tarkastelemme tai uskomme, että elämää ei voi mitenkään itse hallita. Jokainen meistä kuitenkin huomaa jossain kohdassa, että elämää voi hallita hyvin pitkälle jos suhtautuu omaan elämäänsä hieman syvällisemmin, rehellisemmin sekä jokaista elonpäiväänsä arvostaen. Kuinka moni nouseekaan joka aamu kiroillen, tai rasittuneena vielä eilisestä?
Sitä jokainen saa mitä tilaa, kuullostaa kovalle. Mutta totuus on, että kuuntelemme omaa sisintämme aivan liian vähän, ja tästä johtuu huono vointimme ja elämänhallintamme. Niin yksinkertaista.
Työelämässä ollaan havaittu, että onnellinen ja tasapainoinen ihminen antaa myös työyhteisölle parhaan panoksensa ja on arvokas työntekijä. Erilaisia stressinhallinta kursseja sekä työyhteisön persoonallisuuden "hedelmäkori" -kursseja tarjotaan monilla aloilla. Näiden kurssien sisältö on pintaraapaisua oman elämän kokonaisvaltaisen tuntemuksen sekä hallinnan prosessista. Niillä on toki hyvä tarkoitus ja useat ihmiset löytävät niistä aidosti hyviä avaimia työolosuhteittensa parantamiseen. Työn mielekkyys ja työyhteisön hyvinvointi on luonnollisesti yksi palanen jokaisen elämänhallinnan kokonaisuudessa. Mutta entäpä elämä työn ulkopuolella?
Työelämä muovaa yllättävän paljon tutkimusten valossa egoamme, identiteet-
tiämme sekä epäsuorasti myös näkemyksiämme yhteiskunnasta, elämästä sekä
itsestämme. Monin tavoin olemme ulkoistaneet oman kehityksemme, joka nykyyhteiskunnassamme kohdistuu nimenomaan työelämän taitojen piiriin. Harva sivistää itseään harrastuksiensa lisäksi minkäänlaisella filosofisella, eettisellä tai henkisyyden alueella.
Koska olen itse 47-vuotias humanisti katson tämän hetkistä mailmanmenoa aika surullisin mielin. Missä on se sydämen sivistys, joka aaltoili vielä tuulessa ja arjessa vielä kun minä olin pieni tyttönen? Missä arkisanat kuten; Kiitos - Anteeksi - sekä Ole Hyvä? Se miten kohtelemme toinen toisiamme on raadollistunut. Se miten rakastamme toinen toisiamme on haalistunut. Se miten ylistämme itseämme on yleistynyt. Mutta se miten rakastamme ja kunnioitamme aidosti itseämme on rapistunut surullisella tavalla...
On aika pysähtyä. On aika pohtia mitä voin itse tehdä, jotta voin paremmin, elän onnellisemmin ja miten voin nostaa elämän arvostustani jokapäiväisessä elämässäni? Jos tämä kiinnostaa sinua, olet lukemassa blogia josta löydät vastauksia ja avaimia omaan elämääsi. Sillä avaan omaa polkuani sinulle tutkimustiedon sekä ammattikirjallisuuden kautta.
Muista että voi halutessasi kommentoida tekstejäni. Lupaan vastata niihin.
No comments:
Post a Comment